Kirjoittelin tänne eilen masennuksen oireista ja tekstistä tuli aika dramaattista luettavaa. Ajattelin tähän tarkentaa tilannetta hieman ettei jollekulle tule väärää kuvaa.

Eli siis, eilinen kirjoitus tehtiin masennuksen ollessa valloillaan, jolloin ajatukset ja tekstit muuttuvat erittäin negatiivisiksi ja usein epärealistisiksi. "Merkityksetön elämä". En mä oikeasti koe elämäni olevan merkityksetön, mä vain en ole löytänyt sitä kunnollista merkitystä vielä.  Tällä hetkellä mulla on ihan hyvä olo ja tieto siitä että mä eilen ajattelin noin negatiivisesti vähän kauhistuttaa mua. Ongelma ei siis ole niin paha kuin aluksi vaikutti, mutta ongelma on silti olemassa ja se pitäisi hoitaa.

Mä menen tänään käymään mun serkkuni luona Lapualla. Meillä on viha-rakkaus suhde keskenään ja välillä me riidellään suut vaahdossa ja parin minuutin jälkeen me ollaan niinkuin mitään ei olisi käynyt. Meillä on jotain jota ulkopuolisen on ehkä vaikea ymmärtää. Välillä mä en ymmärrä sitä itsekään.

Tällästä tällä kertaa. Mä oon paska kirjottamaan, mutta kai se siitä sitten joskus paranee.

Mä olen avun tarpeessa. Mä olen oman pääni vankina, neljän seinän sisällä viettämässä merkityksetöntä elämää. Joka päivä aamulla kouluun, koulusta kotiin, omaan huoneeseen tietokoneen ääreen. Tietokoneella mulla ei ole mitään merkittävää tekemistä, yleensä mä vain tapan aikaa jotta tulisi yö ja sitä kautta uusi päivä. Mulla ei ole ketään jolle soittaa, ei ketään joka kuuntelisi. Mutta mä en ole yksin. Koulussa mä olen ihmisten ympäröimä, ihmisten joita mä pidän ystävinäni ja jotka todennäköisesti palauttavat saman tunteen. Tästä huolimatta mä olen yksinäinen. Joka kerta kun mä yritän hiukan raottaa verhoa viallisen mieleni syövereihin, tukea kaivaten, kukaan ei ota ymmärrä oikeasti. Osa ei osaa antaa tukea. Osa luulee etten ole tosissani. Osaa pelottaa itseään liikaa.
Joinakin päivinä mä en ole tietokoneen ääressä koko iltaa. Joskus mä lähden ulos kävelemään, valehdellen itselleni että mulla on päämäärä, joku paikka jonne mennä. Joka kerta olen palannut masentuneempana kuin lähtiessä. Monina kertoina olen huomannut käveleväni tiettyä rekennusta kohden; ammattikoulun asuntolaa. Joka kerta kävelen tietyn ja saman ikkunan, joka sijaitsee C-rapun alakerrassa takapihan puolella, ohitse, toivoen että mut huomataan, toivoen että mä saisin jonkinlaisen ilmaisun siitä että joku välittää. Kädenheilautus, yllättynyt ilme, mitä tahansa. Sekunti on ohitse nopeasti. Ikkuna ei ole näkyvissä enää ja asuntola alkaa jäädä taakse. Kukaan ei huomannut.
Kotona mä yleensä pidän yllä esitystä, että mä olisin yhtä iloinen ja elämänhaluinen kuin muutkin. Välillä mä näytän mitä mun sisällä on oikeasti meneillään, ja joka kerta mua syytetään kärttyisyydestä. Mä kärsin pahoista itse-tunto ongelmista enkä mä usko omiin kykyihini. Joka kerta kun tulee jotakin missä tarvitaan osaamista, kuten vaikka koeviikko. Mä en vain pysty käyttämään koko potentiaaliani koska mä en usko pystyväni siihen. Pelko. Mä pelkään. Mä en hae apua mun ongelmaan koska mä pelkään. Mä pelkään että ihmiset tuomitsee mut, mä pelkään että tän masennuksen ja ahdistuksen takaa löytyy jotakin pahempaa, mä pelkään myöntää että mä olen viallinen. Epänormaali. Mä tahtoisin ajatella kuin muut ja taistella näitä ajatuksia vastaan, mutta joka yritys epäonnistuu. Mä en pysty siihen. Ehkä mun ei ole tarkoitus pystyä siihen?
Älkää ymmärtäkö väärin, kaikki se ilo, nauru ja positiiviset asiat joita mä sanon ja ajattelen päivän aikana ovat aitoja ja tärkeitä. Mutta kun mä eristyn muista, kun ilo laantuu, masennus iskee, eikä päästä helpolla irti. Välillä mä ajattelen olevani hyödytön ja välillä mä tajuan kuinka typerä edellinen ajatus oli. Välillä mä haluan vain lakata olemasta ja lähes samantien tajuan kaikki asiat miksi mun ei kannattaisi lakata olemasta. Mä olen kompleksi persoona, enkä mä tajua omaa psyykettäni kunnolla itsekkään. Mutta mä pärjään ihan hyvin kun ajattelen positiivisesti.

Mä en normaalisti usko horoskooppeihin, mutta tässä on ainoa joka sopi lähes täydellisesti:

NEITSYT 23.8. - 22.9.

On ihmissuhteissa aina se dominoiva osapuoli. Neitsyelle on helppo puhua. Haluaa aina sanoa viimeisen sanan. On lojaaji loppuun asti. Välillä liian helposti pomputeltavissa. Neitsyt uskoo tievänsä aina kaiken - ja usein tietääkin. Käyttäytyy muita kohtaan kunnioittavasti, mutta menettää kunnioituksensa jos joutuu epäreilun kohtelun uhriksi. Neitsyt ei unohda - eikä anna helposti anteeksi.